lauantai 27. kesäkuuta 2009

Työn sankareita

Timpuri apureineen huhki koko viikon katon kimpussa ja työt etenivät jo siihen vaiheeseen, että yksi lape tuli valmiiksi.




Vaikka välillä vähän jurmutan Isäntää turhan reippaasta sorkkaraudan käytöstä, niin hän ei tosiaan päästä itseään helpolla tämän rakennusproggiksen kanssa. Navetassa on vielä muutama heluna jäljellä, jotka täytyy lypsää aamuin illoin. Lypsyn jälkeen - siinä seitsemän pintaan - lähdetään sitten raksalle. Takaisin tullaan puoli kuuden tienoilla ja eikun Isäntä taas navetalle. Tällä viikolla tehdään kuiva heinä, joten iltasella hän vielä pyörähtelee pellolla traktorin kanssa pöyhäisemässä heiniä. Eilen perjantaina oli sitten paalauksen vuoro. Onneksi saatiin Lauri avuksi paalien keruuseen, muuten niitä olisi kerätty vielä puolen yön aikaan. Ja aamusella taas navetalle ja sitten raksalle...

Tänään tuli taukoa huopapalojen naulaukseen, kun iltapäivällä alkoikin kesken kaiken sataa. No, onneksi oli kuivaa edelliset viisi päivää ja heinät tuli paalattua eilen, kerrankin ajoitus meni sen suhteen nappiin. Sunnuntaille on luvattu kuivaa ja hellettä. Helteestä nyt ei tässä tapauksessa olisi ollut niin väliä, mutta päästäänpä vaihteeksi taas mökille :-)

Kokeilenpa jälleen laittaa pienen videon pätkän tähän loppuun. Tässä on heinän paalausta viime kesältä. Maisemat ja kelit olivat prikulleen samat myös tänä vuonna.

1 kommentti:

  1. Ehtoota, naapuri täällä kävi visiitillä ihailemassa teidän projektia. Kyllä sitä näköjään valmista syntyy kun on oikein vauhti päällä. No, onpa meilläkin jo yksi seinä, vähän niinkuin malliksi laitettu, perässä tullaan ja sitten kovaa, kun päästään lomille. Terkkuja teille kaikille meidän koko pesueelta.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.