Kesä-heinäkuun vaihteessa saatiin tosiaan nauttia hellekeleistä. Maanantaina nakuteltiin viimeisest kattohuovat paikoilleen. Niin oli kuumaa, että jo pelkästä seisomisesta jäi kattohuopaan jäljet! (Onneksi tämä raapaisu jäi päällikatteen alle piiloon.)
Tytöt nauttivat olostaan mökillä, kun pääsi uimaan niin monta kertaa kuin halusi! Ja niitä kertojahan oli sitten aikas monta... Välillä piti syödä ja tiskata, mutta nyt ei tarvinnut roiskeista niin välittää.
Tiistaina Isäntä menikin jo aamusta höyläyttämään lattialautoja Mommilan Puutappiin, joten naisväki sai rokulipäivän ja hyvän syyn lähteä shoppailemaan Helsinkiin. Tyttöjen kanssa mentiin Riihimäeltä junalla Helsinkiin ja kierreltiin itsemme ihan väsyksiin Forumissa ja Kampissa. Lopuksi teimme vielä sight-seeing -kierroksen Eteläsatamaan ja Eiraan ratikalla. Kyllä on Helsinkikin pieni kaupunki, kun törmäsin Sihteeriopiston aikaiseen opiskelukaveriin Outiin ratikkaa odotellessa! Siinä turistiin pikapuoliin päällimäiset kuulumiset ja päiviteltiin lasten kasvamista, Outin esikoinen kun aloittaa syksyllä koulun. Saitsarin jälkeen olimme jo valmista kauraa kotimatkalle, joten mansikkatiskin kautta kävelimme junalle. Väsyneinä - mutta ah niin tyytyväisinä - palasimme kotiin.
Keskiviikkona pakattiin autoon teltta ynnä muut vermeet ja suunnattiin taasen mökille. Nautittiin viimeisistä hellepäivistä oikein urakalla, kun jäin tyttöjen kanssa mökille kahdeksi yöksi.
On se vaan niin, että meikäläisen luita ei ole tarkoitettu enää teltassa säilöttäviksi. Sen verran hankalaa oli nukkumisen kanssa... Mutta sainpahan iltapuhteena nakuteltua tällaisen pukin. Isäntä oli tehnyt yhden malliksi ja antoi toisen mulle kotitehtäväksi. Vanha kansa sanoo, että laiska se töitään lukee, mutta kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse, sen verran olen tästä puutyöstä ylpeä! Ei oikein voi verrata Isännän työnäytteeseen tuossa takana :-)

Talkooapuna oli keskiviikkona Lauri ja torstaina Markku. Kyllä se vaan työ etenee joutuisammin, kun Isännän kaverina on joku joka osaa tehdä muutakin, kuin pitää laudan päästä kiinni (niin kuin minä). Isännälle on myös tärkeää, että voi toisen kanssa pohtia ääneen miten jokin työvaihe kannattaa tehdä. Välillä miehet sitten kulkivat ympäri taloa ja tiirailivat milloin mitäkin nurkkaa. Tässä Markku on tuulensuojalevyjen äärellä.

On sitä tänään tehty muutakin kuin syöty Mummun mansikkakakkua. Aamusella keittelin piimäjuuston ja herasta leivottiin tyttöjen kanssa sitten sämpylöitä ja pullia. Iltapäivästä maalattiin pihalla vielä kattopaneeleja. Niin on heinäkuun ensimmäinen viikko pulkassa. Nyt ei enää muuta kuin pää tyynyyn ja maanantaina taasen kohti uusia (rakennus)haasteita.
Hyvää yötä, kauniita unia ja oman kullan kuvia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.