tiistai 2. heinäkuuta 2013

Iso pamaus

Yöllä heräsin kolmen aikaan siihen , että ukkonen jyrähti. Kapusin sängystä ottamaan antennijohdon, telkat sekä tietononeen johdot irti seinästä. Salamointia ja ukkosta riitti parin tunnin ajan, kunnes viiden aikaan heräsin hirveään pamahdukseen ja käryyn. Salama oli iskenyt puhelinjohtoon ja edennyt makuuhuoneen pistorasiaan! Tiia ryntäsi pelästyneenä alas, samanlainen pamahdus kuului myös ylhäältä aivan hänen päänsä kohdalta sängynpäädystä.

Puhelinlinja oli mykkä, myöskään netti ei toiminut. Sulakkeita oli kärvhtänyt ainakin kuusi kappaletta (kaikki sulakket, joiden takana oli valmiustilassa tai päällä oleva sähkölaite). Puhelinjohto ja pistokkeet makkarista ja Tiian huoneesta olivat palaneet. Käry oli melkoinen alakerrassa. Ukkonen loppui melkeinpä siihen, mutta päälle tuli vielä reipas sadekuuro (26 mm).

Reilu tunti meni sulakkeita vaihdellessa, alakertaa tuulettaessa ja salaman tuhoja ihmetellessä. Koskaan ennen en ole tällaista kokenut. Keijo muisteli, että samanmoinem rysäys olisi ollut 80-luvulla. Onneksi ei tullut tulipaloa salaman seurauksena! Verhot menivät nyt vaihtoon, sillä siihen tuli useampi iso reikä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.