torstai 27. kesäkuuta 2013

Ukkosta

Eilinen helle valmisteli tämän päivän ukkosmyräkkää. Vettä tulee oikein urakalla ukkosen ja salamoinnin lomassa.

Tänään pidettiin Pomppaduurin kenraaliharjoitukset Ikaalisten Sata-Häme soi -puistokonserttia varten. Ensin soitettiin kaikki kappaleet läpi ja Anita otti ajat kappaleista. Sitten nautittin kahvit broilerpiirakan ja mansikkakakun kera. Seuraavalla kierroksella soitettiin kappaleet vielä käänteisessä järjestyksessä ja treenattiin tarvittavat kohdat. Kesken kailen alkoi sataa ja ukkostaa, mutta meillä ei ollut mitään hätää kuistilla.

Oli tosi kiva harjoitella yhdessä! Kaikkia taitaa jännittää esiintyminen, mutta täytyy vaan yrittää nauttia soittamisesta ja siitä, että pääsee näyttämään taitonsa kuulijoille.

Nyt on tosi väsynyt olo. Ilta taitaa kulua ukkosnäytelmää seuratessa radiota kuunnellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.