torstai 17. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluita

Joulu se tulla jolkottaa hurjaa vauhtia. Joulufiiliksiin on päässyt jo paljon paremmin näiden paukkupakkasten myötä. Ulkona kun ei viitsi paljoa värjötellä, niin joulua on tullut tehtyä sisällä pikkuhiljaa. Nurkkia olen nuohonnut sieltä täältä ja joulumuorin pakettihommiakin aina silloin, kun ei ole ylimääräisiä silmiä näkemässä.

Kun Isäntä on lämmittänyt leivinuunia, niin siinä on samalla sitten tullut paistettua jo porkkalalaatikot ja taatelikakku. Tällainen tiilikasa antaa mukavasti lämpöä useamman päivän ajan.



Mökillä on käyty joka toinen päivä lämmittämässä ja samalla rahdattu huonekaluja takaisin. Yksi Columna-tuoli on valmis. Siitä tuli mun mielestä aika hyvän näköinen. Toinenkin tuoli pitäis saada vielä tehtyä valmiiksi, viikko on vierähtänyt sen suhteen inspiraatiota odotellessa.




Poikettiin tänään Mummon kanssa pikaisesti Iittalassa Naivistien joulunäyttelyssä. Siinä on taidetta, jota meikäläinenkin ymmärtää. Näyttely ylitti taasen odotukset, näitä tauluja ja patsaita katsellessa tulee vaan niin iloiselle mielelle! Suosittelen lämpimästi!

Totuttelen huomenna töihin paluuseen aamukahvin merkeissä työpaikalla. Olen yrittänyt ylläpitää positiivista asennetta töihinpaluun suhteen. Tämä vuorotteluvapaa on ollut tosi mukavaa aikaa, tosin välillä on aika rankkaakin ton raksan kanssa, mutta aika kultaa varmasti muistot senkin suhteen. Toisaalta on mukava palata töihin, kun on ehtinyt nyt huilia ton rakentamisrumban jälkeen. Ja muutaman kuukauden jälkeen alkaa taas kesäaurinko paistaa ja uutta lomaa pukkaa aikanaan. Eikä se palkkapäiväkään mikään hullumpi kannustin ole :-)

Tähän loppuun vielä muutama sininen hetki mökiltä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.