Onpas taas pitkä aika vierähtänyt viime merkinnästä... Kirjaan tämän viikon tapahtumia useampaan postaukseen, niin jutuista ei tule niin pitkiä.
Unikeonpäivänä oli vuorossa jätevesisäiliön - kavereiden kesken Pallon - kaivaminen maahan. Tuttuun tapaan Mauri tuli auttamaan kaivurillaan kuopan teossa. Kone ei oikein tykännyt maanantaitöistä, sillä startin kanssa oli enemmänkin ongelmia ja kaivinsysteemistä tuli öljyt pihalle... Mutta alkuhankaluuksien jälkeen päästiin kuitenkin hommiin.

Parin metrin syvyinen kuoppa piti saada aikaiseksi. Vähän jännättiin, miten nopeasti vesi nousee kuoppaan, kun läheisessä kaivossa veden pinta on metrin päässä maan pinnasta. Kahteen metriin saakka päästiin, kunnes vettä alkoi pulputa maan sisästä. Sitten ei muuta kuin pallo kauhalla alas.
Sen jälkeen laskettiin pallo täyteen vettä, jotta se ei lähtisi kellumaan pinnalle maasta pulppuavan veden mukana. Kiirettä piti!
Maata pallon päälle ja ylimääräiset mullat muualle pihan peruksille.

Piilossa on koko komeus. Vain putki paljastaa pallon paikan.
Seuraavana päivänä Mauri ja Isäntä kaivoivat vielä uuden kaivon. Kolme metrin mittaista rengasta on nyt upotettu maahan ja vettä tulee onneksi ihan riittävästi. Kestää aikansa ennen kuin se on taasen kirkasta juotavaksi. Isäntä on tyhjentänyt kaivoa uppopumpulla pari kertaa päivässä. Tässä Riinakin ihmettelee kaivon syvyyttä.
Isäntä on ahkeroinut koko viikon työmaalla. Lattia on nyt saunaa lukuun ottamatta valmis. Saunan lattia on purettu ja jätevesiputket paikoillaan, loput ulkovuorilaudat on maalattu ja multaa levitetty. Meikäläinen "lomaili" haitarileirillä Wuolteen kartanossa, mutta siitä tarkemmin toisella kertaa. Nyt täytyy mennä katsomaan Maajussille morsian -ohjelman esittelyjaksoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit, jätäthän terveisiä.