Kappas vaan, nyt ollaan jo kuun lopussa ja viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo vähäsen aikaa...
Tänään oli Leenan toka webex-sessio, jossa jatkettiin eLearning-määrittelyä. Harjoiteltiin samalla pieniä ryhmäsessioita. Vähän oli sohlaamista tekniikan kanssa, mutta aika monipuolisia juttuja tolla webexilläkin voi tehdä kun päästiin alkuun. Kolmosryhmä työstää eLearning-määrittelyn sunnuntaina valmiiksi Skypessä, terotellaan kynät ja ajatukset siihen mennessä valmiiksi.
Välillä vaan tuntuu, ettei malttaisi panostaa tähän strategiaan ja projektityön taustasuunnitteluun. Pitäisi heti päästä kokeilemaan uusia ohjelmia tai tekniikoita. Mutta malttia malttia - ehkä tästäkin aivonystyröiden kiusaamisesta on jotain hyötyä, kun projektityötä alkaa tosissaan työstää. Aihe vain on vieläkin vähän vaiheessa...
Sisään kömpi juuri kaksi lumiukkoa ;-) Vihdoinkin tyttäretkin pääsevät nauttimaan talvesta ja isoista lumikasoista! Nyt kaakaon keittoon...
torstai 31. tammikuuta 2008
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Vähän minusta ja perheestäni
Asun Janakkalan Saloisten kylässä. Siis ihan oikeasti maaseudulla, jossa lähimmät katuvalot ovat neljän kilometrin päässä. Tänne "korpeen" minut toi elämäni mies - Keijo - aika tarkkaan 14 vuotta sitten. Perheeseemme kuuluvat tyttäremme Riina (10 v.) ja Tiia (8 v.).
Olen töissä HAMKissa Visamäen yksikössä Hämeenlinnassa. Toimistosihteerinä hoidan kaikenlaisia paperiasioita Biotalouden koulutus- ja tutkimuskeskuksessa. Työhöni liittyvät myös Hämeen ammatti-instituutin hallintoasioita sekä ammatillisten erikoistumisopintojen hakuasioita.
Mieheni on pesun kestävä jyväjemmari eli maanviljelijä. Tuotantosuuntana on maidontuotanto eli maanantaista sunnuntaihin - kahdesti päivässä - Keijo suuntaa pihan poikki navettaan lypsylle. Kesällä tuotetaan ja säilötään lehmille rehua ja heinää talvea varten. Metsätöitä on sen verran, että talo pysyy omilla puilla lämpimänä ympäri vuoden.
Riina ja Tiia käyvät koulua Janakkalan vanhimmassa vielä toiminnassa olevassa kyläkoulussa Löyttymäen koulussa. Tässä kaksiopettajaisessa koulussa on tällä hetkellä 35 oppilasta. Töitä tehdään jatkuvasti sen eteen, että lapset voivat käydä omaa kyläkoulua. Pikkukoulujen lopettamisuhka on nykypäivää monessa maalaiskylässä ympäri Suomen.

Sunnuntai
Tänään on pitkästä aikaa ihan tavallinen sunnuntai. Tavallisena sunnuntaina nukutaan vähän pidempään, syödään aamupalaa lehteä lukien, käydään kävelyllä, syödään uunissa haudutettua ruokaa, puuhaillaan pieniä puuhailuja, suunnitellaan ehkä tulevaa viikkoa... Ollaan siis ihan hissukseen ja otetaan lungisti.
Testailen tässä samalla tätä blogin tekoa. Lisäänpä vaikka tähän tekstin sekaan kuvan.

Testailen tässä samalla tätä blogin tekoa. Lisäänpä vaikka tähän tekstin sekaan kuvan.
Nappasin kuvan pikimmiten oven raosta. Tällaiset ovat maisemat tänä armon vuonna 2008, tammikuun 20. päivänä. Yleensä tähän aikaan vuodesta lumikasa on kolminkertainen. Niin se varmaan nytkin olisi, jos kaikki taivaalta tullut vesi olisi tullut lumena.
Kokeilin tekstieditorin esikatselua. Miten esikatselusta palataan takaisin tekstin muokkaukseen? Onneksi tallensin tämän tuotoksen ja palasin vasta sitten tekstiluetteloon. Muuten olisi tuokin kuva lentänyt bittiavaruuteen ja olisi pitänyt aloittaa alusta.Jep! Aiemmin kirjoitettua tekstiä pääsee näköjään muokkaamaan tuosta tekstiluettelosta. Voi tätä oppimisen riemua ;-)
torstai 17. tammikuuta 2008
Nyt se on tehty!
Tässä se nyt on, Liisan oma luukku!
HAMKin eLearning-osaaja erikoistumisopinnot on aloitettu oman blogin perustamisella. Olen seurannut erilaisia käsityöblogeja noin puolentoista vuoden ajan (kaikki alkoi salomonin solmuista...). Joskus on tullut harhailtua myös ruuanlaitto- ja leivontablogeissa. Mutta nyt alkoi uusi elämä (uudenvuodenlupaus numero 132 343) opiskelun myötä ja sen myötä ensi askeleet Blogistaniassa.
Tervetuloa mukaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)