maanantai 24. maaliskuuta 2008

Hyvää pääsiäisen loppua!

Niinhän nuo pyhät hujahti kauniista ilmoista nauttiessa. Valoterapiaa on tullut ahmittua lähes kaikki pyhäpäivät sunnuntaita lukuunottamatta. Hassua kun lunta vain pukkaa lisää, vaikka sitä alkaa odottaa jo kevään merkkejä ennemmin kuin lisää lunta. Uudesta lumesta on kuitenkin nautittu upeissa hiihtokeleissä kotipihan ympärillä olevilla pelloilla.

Lauantaina tehtiin savottahommia mökillä. Syksyllä appiukko ja isäntä kaatoivat lukuisan määrän ylipitkiä pihapuita. Nyt sitten pienittiin oksia ja runkoja. Tytöt olivat järvellä pilkillä. Uskoon jaksoi vanhempikin pilkin varressa nyppiä, mutta yhtään sinttiä ei tullut...

Sunnuntaina piti työstää kuvankäsittelytehtävää, kun taivaskin oli pilvinen sää. Kuten kuvasta huomaa, rima on laskenut aikas matalalle.... mutta onpahan nyt tehty!

Synopsista olen myös väkästänyt ja lukenut pedakäsis-materiaaleja. Synopsis ja pedakäsis täytyy saada pois käsistä tämän kuun aikana, sen olen päättänyt! Verkkosivun työstäminen on vielä aloittamatta samoin kuin flash-jutut eli tekemistä riittää, kunhan vaan riittäis intoa ;-)

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kuvitusta

Vihdoinkin saan tänne vähän väriä kuvan muodossa. Tämän päivän taiteilun tulos, olkaapa hyvät!

Kaksi sorsaahan tuossa räpiköi päivänkakkaroiden seassa. Kuvaan olisi sopinut vielä lapsukainen viskelemään leivänmuruja sorsille, mutta tämä saa nyt riittää ;-)


Tosi paljon aikaa saa kulumaan tuohon kuvien kääntelyyn ja vääntelyyn. Kuvankäsittelyohjelmana on Paint.Net. Se taitaa olla tuollainen karvalakkiversio edistyneemmistä ohjelmissa. Eihän tuon ohjelman laataaminen mitään maksanut (muuta kuin hikeä ja hermoja!), joten riittänee tähän käyttöön.


Lapset ovat tällä viikolla hiihtolomalla. Varasin itsenikin kolmeksi päiväksi lomalle, mutta loma menikin nyt sairastellessa. Kävin eilen lekurissa, kun tuntui poskionteloissa tukkoiselta. Tukkoisuus johtuukin korvista, molemmissa on nimittäin tulehdus päällänsä. No, onneksi sain toimivat tropit mukaan, olotila on jo huomattavasti parempi. Tytöillekin sanoin, että äiti ei nyt välttämättä kuule ihan kaikkea, koputtakaa vaikka olkapäälle jos en huomaa. Nuorempi siihen vastasi, että "sittenhän sä olet kuin mummo. Eihän sekään aina kuule, mitä me puhutaan." Totuus tuli jälleen lasten suusta ;-)


Mutta nyt kahvinkeittoon. Vaikka makuaisti on lenssun myötä olematon, täytyy kahvia kuitenkin saada.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Taiteilua

Tänään oli kakkosryhmän sessio, jossa harjoiteltiin virtuaalisen atk-luokan käyttöä. Laiskan läksyä menin sinne tekemään, sillä viime viikon sessio oli aika sähellystä. Nyt sentään olin hajulla, mitä tein ;-)

Tehtävänä oli varata ryhmäaika virtuaaliluokkaan citrixin kautta ja samalla harjoitella Webexin break out -session toimintaa. Ryhmäämme kuuluivat Sini, Eila, Miia (äänettömänä, mutta ei sanattomana) sekä allekirjoittanut. Saimme varattua luokasta koneen ja sujuvasti vaihdoimme session puheenjohtajaa sekä näyttöä. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet varatulle koneelle tekemään piirustusharjoitusta. Ongelmana oli ilmeisesti Citrixin 'liittymien' täyttyminen. No joka tapauksessa, piirsin taiteellisen näkemykseni mukaan ryhmäläisten sanallisen ohjauksen tuella kuvat meistä kaikista. Kokeillaanpa vielä, onnistunko liittämään tuon taideteoksen sinunkin ihailtavaksi...

Voi pihkura... kuva pitää olla .jpf tai .gif muodossa. En saanut talletettua piirrosta itselleni muuten kuin kuvan kaappauksella, jonka säilöin powerpointiksi eli nyt jäitte ilman tätä taidepläjäystä. Tosi surku sinun kannaltasi!

Nyt en pohdi tietotekniikan koukeroita enää yhtään, vaan antaudun brittiromantiikan kantaäidin Jane Austenin leffan Emma vieteltäväksi. Näkemiin ja kuulemiin taasen tältä erää...

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Asennustöitä ja vitkastelua

Hyvä tyttö, hyvä!
Saa tässä itseään onnitella, kun paint.net-ohjelma tuli asennettua! Opettajan ohjeistuksessa se kuulostaa niin itsestäänselvältä ja vähintäänkin lastenleikiltä asentaa yksi vaivainen kuvankäsittelyohjelma. Ja kissan viikset... eka latauslinkki oli kait oikeassa paikassa, mutta sitten alkoi mennä metsään oikein rytinällä. Tietääkseni koneelta löytyy nyt myös LogMeIn.com. Mulla ei ole hajuakaan, mitä sillä tehdään :-\ Ole kiva ihminen ja laita kommentti mulle, jos sinä satut tietämään tuosta ohjelmasta muutakin kuin nimen!

Eikun uusi yritys... Seuraavaksi latasin ilmeisesti Frameworkin, jota tuo kuvankäsittelyohjelma niin kovasti tarvitsi. Loppujen lopuksi - noin kolmen taikka neljän latauskerran jälkeen - paint.net löytyy nyt koneelta. Ohjelman ikoni on nyt työpöydällä - ja mikä tärkeintä - sain ohjelman auki! Nyt on vielä kuitenkin pelko pepun alla, josko ohjelman imuroinnin yhteydessä tuli imuroitua sekalainen joukko viruksiakin... no F-Secure on vielä tällä hetkellä vaitonainen kutsumattomista vieraista.

Eilen "vitkasteltiin" ykkösryhmän webex-sessiossa virtuaalisessa atk-luokassa. Loppuillasta alkoi olla jo kovasti hauskaa Arjalla, Tuulialla ja minulla, kun yritimme osuttaa itsemme ryhmätyötilaan samaan aikaan piirustamaan omaa kuvaa. Kuvan piirtäminen jäi kesken, mutta jatketaan sitä taas uudella innolla parin päivän päästä. Kiitokset Ilkalle ja Tapiolle erittäin pitkästä ja venyvästä pinnasta! Aina ei ole ihan helppoa neuvoa pelkän äänen avulla toisen käsiä ;-)

Leenan hops/strategia-tehtävä odottaa vielä strategista viimeistelyä. Pitäisi perehtyä vielä tietohallintostrategiaan, henkilöstöstrategiaan, kt-strategiaan... Kohta voittaa kyllä UNISTRATEGIA!

torstai 31. tammikuuta 2008

Päivittelyä

Kappas vaan, nyt ollaan jo kuun lopussa ja viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo vähäsen aikaa...

Tänään oli Leenan toka webex-sessio, jossa jatkettiin eLearning-määrittelyä. Harjoiteltiin samalla pieniä ryhmäsessioita. Vähän oli sohlaamista tekniikan kanssa, mutta aika monipuolisia juttuja tolla webexilläkin voi tehdä kun päästiin alkuun. Kolmosryhmä työstää eLearning-määrittelyn sunnuntaina valmiiksi Skypessä, terotellaan kynät ja ajatukset siihen mennessä valmiiksi.

Välillä vaan tuntuu, ettei malttaisi panostaa tähän strategiaan ja projektityön taustasuunnitteluun. Pitäisi heti päästä kokeilemaan uusia ohjelmia tai tekniikoita. Mutta malttia malttia - ehkä tästäkin aivonystyröiden kiusaamisesta on jotain hyötyä, kun projektityötä alkaa tosissaan työstää. Aihe vain on vieläkin vähän vaiheessa...

Sisään kömpi juuri kaksi lumiukkoa ;-) Vihdoinkin tyttäretkin pääsevät nauttimaan talvesta ja isoista lumikasoista! Nyt kaakaon keittoon...

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Vähän minusta ja perheestäni

Asun Janakkalan Saloisten kylässä. Siis ihan oikeasti maaseudulla, jossa lähimmät katuvalot ovat neljän kilometrin päässä. Tänne "korpeen" minut toi elämäni mies - Keijo - aika tarkkaan 14 vuotta sitten. Perheeseemme kuuluvat tyttäremme Riina (10 v.) ja Tiia (8 v.).

Olen töissä HAMKissa Visamäen yksikössä Hämeenlinnassa. Toimistosihteerinä hoidan kaikenlaisia paperiasioita Biotalouden koulutus- ja tutkimuskeskuksessa. Työhöni liittyvät myös Hämeen ammatti-instituutin hallintoasioita sekä ammatillisten erikoistumisopintojen hakuasioita.

Mieheni on pesun kestävä jyväjemmari eli maanviljelijä. Tuotantosuuntana on maidontuotanto eli maanantaista sunnuntaihin - kahdesti päivässä - Keijo suuntaa pihan poikki navettaan lypsylle. Kesällä tuotetaan ja säilötään lehmille rehua ja heinää talvea varten. Metsätöitä on sen verran, että talo pysyy omilla puilla lämpimänä ympäri vuoden.

Riina ja Tiia käyvät koulua Janakkalan vanhimmassa vielä toiminnassa olevassa kyläkoulussa Löyttymäen koulussa. Tässä kaksiopettajaisessa koulussa on tällä hetkellä 35 oppilasta. Töitä tehdään jatkuvasti sen eteen, että lapset voivat käydä omaa kyläkoulua. Pikkukoulujen lopettamisuhka on nykypäivää monessa maalaiskylässä ympäri Suomen.

Sunnuntai

Tänään on pitkästä aikaa ihan tavallinen sunnuntai. Tavallisena sunnuntaina nukutaan vähän pidempään, syödään aamupalaa lehteä lukien, käydään kävelyllä, syödään uunissa haudutettua ruokaa, puuhaillaan pieniä puuhailuja, suunnitellaan ehkä tulevaa viikkoa... Ollaan siis ihan hissukseen ja otetaan lungisti.


Testailen tässä samalla tätä blogin tekoa. Lisäänpä vaikka tähän tekstin sekaan kuvan.







Nappasin kuvan pikimmiten oven raosta. Tällaiset ovat maisemat tänä armon vuonna 2008, tammikuun 20. päivänä. Yleensä tähän aikaan vuodesta lumikasa on kolminkertainen. Niin se varmaan nytkin olisi, jos kaikki taivaalta tullut vesi olisi tullut lumena.

Kokeilin tekstieditorin esikatselua. Miten esikatselusta palataan takaisin tekstin muokkaukseen? Onneksi tallensin tämän tuotoksen ja palasin vasta sitten tekstiluetteloon. Muuten olisi tuokin kuva lentänyt bittiavaruuteen ja olisi pitänyt aloittaa alusta.

Jep! Aiemmin kirjoitettua tekstiä pääsee näköjään muokkaamaan tuosta tekstiluettelosta. Voi tätä oppimisen riemua ;-)

torstai 17. tammikuuta 2008

Nyt se on tehty!

Tässä se nyt on, Liisan oma luukku!

HAMKin eLearning-osaaja erikoistumisopinnot on aloitettu oman blogin perustamisella. Olen seurannut erilaisia käsityöblogeja noin puolentoista vuoden ajan (kaikki alkoi salomonin solmuista...). Joskus on tullut harhailtua myös ruuanlaitto- ja leivontablogeissa. Mutta nyt alkoi uusi elämä (uudenvuodenlupaus numero 132 343) opiskelun myötä ja sen myötä ensi askeleet Blogistaniassa.

Tervetuloa mukaan!