Kellot on siirretty jälleen kesäaikaan ja kuinkas ollakaan pihaa haravoidessa löytyi kevään eka sinivuokko! Misukin tykkäsi haistella iloisen keltaisia narsisseja :-)
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Harmonikkakonsertti 22.3.2014
Harmonikkayhtye Pomppaduurin eka oma konsertti on nyt soitettu. Helpotuksen huokaus pääsi eilen, kun kamat oli viiden aikaan pakattu autoon ja käännettiin nokka kohti kotia.
Konsertin järjestelyt alkoi Lyseon Janne-salissa klo 11. Lopen Harmonikkojen äänivastaavat ajoivat pakun oven eteen ja alkoivat purkaa äänentoistokalustoa. Pomppaduurilaiset vahvistettuna Keijolla ja tytöillä roudasi salin lukemattomat ruokapöydät pois ja järjesteli tuolit. Naisväki alkoi laittaa kahviota pystyyn ja ekan pannun kahvia porisemaan.
Puolen päivän aikaa syötiin Elisan tekemää jauhelihasoppaa ja sitten vaatteita vaihtamaan ja sound chekiä tekemään. Janne-salin akustiikka oli aivan erilainen kuin Lopella. Sali on neliön muotoinen ja takaseinä lasia, ääni kaikui huomattavasti enemmän, mutta se oli hyvän kuuloista!
Kello 14 aloitettiin soitto, eikä sitä ehtinyt paljoa etukäteen jännittää kahvinkeiton ja pullien asettelun lomassa. Eka setti meni ihan mukavasti ja loppilaiset jatkoivat meidän jälkeen omaan taattuun tapaansa.
Tauolla yleisöllä oli mahdollisuus tutustua Tarjan harmonikka-aiheiseen postikorttinäyttelyyn. Kahvittelun jälkeen jatkettiin toisella setillä. Mulla soitto-ote pääsi vähän herpaantumaan kaiken touhuumisen jälkeen... tarkemminkin olis voinut omat stemmat kyllä soittaa. Loppilaiset vetivät oman settinsä ja lopuksi soitettiin vielä yhdessä Sulamit ja Tunturisatu. Yleisö oli kivasti mukana Sulamitissa ja Tunturisadun jälkeen saatiin raikuvat aplodit.
Maksaneita katsojia oli 70, mikä oli tosi hyvin ekan konsertin kävijämääräksi. Katsotaan josko järjestettäis harmonikkakonsertti joskus vielä uudelleen :-)
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Voittajafiiliksillä
torstai 6. maaliskuuta 2014
Broken seeds
Tässä muistiin työkaverin mallipiirros broken seeds -kuviosta. Miten noin yksinkertaisesta "jatketusta" helmineuleesta tulee niin kaunis pinta!