perjantai 24. tammikuuta 2014

Matkalaukku valmiina

Esikoinen lähtee huomenna lukion Italia-projektiryhmän kanssa viikoksi Milanoon. Tänään pakattiin yhteistuumin varusteet viikoksi. Todettiin vaan, että onpa pieni laukku. Noo, kaikki oleellinen (ja varmasti muutama ylimääräinenkin t-paita) saatiin tungettua matkalaukkuun ja painorajakin alittui kilolla. Totesin vaan, että shoppailukierroksen vaatteet pitää sitten tuoda päällepuettuna, kun ei laukkuun mahdu :-)

Vähän on reissuunlähtijällä perhosia vatsassa. Herätys on klo 3, Turengissa pitää olla neljältä. Äidillä on vähän haikea olo, kun esikoinen lähtee omillaan matkaan. Mutta toisaalta on luottavainen mieli, kyllä meidän nuoret pärjää! Muistutin silti, että joka päivä pitää lähettää ainakin tekstari kotiin.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tuikku taivaalla

Tänään oli uskomattoman ihana keli mennä iltalenkille. Yhtään ei haitannut, vaikka mittari näytti -13 astetta pakkasta ja pieni tuulenvire kävi aukeilla paikoilla. Lumi narskui kivasti kävellessä ja täysikuu valaisi niin hyvin, että muita valolaitteita ei tarvinnut. Johan näitä kelejä odotettiinkin, joulu ja uusi vuosi kun kuluivat plussakeleissä sadetta pidellessä.

Kuvassa on tuo tuikku taivaalta. Kuva ei todellakaan tee kunniaa oikealle näkymälle, täysikuu talvimaisemassa.