maanantai 7. huhtikuuta 2014

ABBA forever

Tänään vietettiin italialaisten vieraiden kanssa iltaa Mallinkaisilla SingStarin ja ABBAn merkeissä. Suomi-Italia -lauluottelussa italovieraat lauloivat suomalaiset selvästi suohon, mutta täytyyhän sitä vähän vieraskoreita olla ;-) . Mamma Miasta tutut laulut soivat kuitenkin tosi hienosti nuorison yhteisesti laulamana!

Onneksi eteisessä oli pitkä naulakko kaikille takeille, lattialtakin löytyi kenkää monenlaiseen jalkaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pönttöjä linnuille

Eilen saimme vieraaksemme milanolaisen vaihto-oppilaan Eleonoran. Hän ja 10 nuorta tutustuvat suomalaiseen elämänmenoon viikon ajan. Koti maaseudulla taisi olla pieni järkytys miljoonakaupungin kasvatille, mutta onneksi täältäkin on päässyt kavereiden kanssa "kylille".

Tänään oli perheiden järjestämää ohjelmaa. Aloitimme vähän ennen puolta päivää Koskisilla linnunpönttöjen nakuttelun merkeissä. Todella hienosti nuoret tarttuivat hommiin, yhtään ei tullut nurinaa et onks pakko. Monta persoonallista linnunpönttöä syntyi yhdessä ja itsekseen tehden. Pönttötalkoiden jälkeen nautittiin sämpyläkahvit ja sitten oli vuorossa pieni lenkki maisemapaikalle. Matkaan nuoret lähtivät traktorin peräkärryn kyydissä. Oli kyllä innostuneita ilmeitä, kun oli aika kiivetä peräkärryyn.
Maisemakierroksen jälkeen jatkettiin Millan kotiin. Siellä oli vuorossa makkaranpaistoa, ratsastusta halukkaille sekä lätyillä herkuttelua. Kotimatka menikin haukotellessa, kun kaikki olivat saaneet raittiin ilman myrkytyksen. Kotona on vielä saunomista, syömistä ja leffan katselua, ja sitten nukkumaan. Huomenna on uusi päivä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kesäaika

Kellot on siirretty jälleen kesäaikaan ja kuinkas ollakaan pihaa haravoidessa löytyi kevään eka sinivuokko! Misukin tykkäsi haistella iloisen keltaisia narsisseja :-)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Harmonikkakonsertti 22.3.2014

Harmonikkayhtye Pomppaduurin eka oma konsertti on nyt soitettu. Helpotuksen huokaus pääsi eilen, kun kamat oli viiden aikaan pakattu autoon ja käännettiin nokka kohti kotia.

Konsertin järjestelyt alkoi Lyseon Janne-salissa klo 11. Lopen Harmonikkojen äänivastaavat ajoivat pakun oven eteen ja alkoivat purkaa äänentoistokalustoa. Pomppaduurilaiset vahvistettuna Keijolla ja tytöillä roudasi salin lukemattomat ruokapöydät pois ja järjesteli tuolit. Naisväki alkoi laittaa kahviota pystyyn ja ekan pannun kahvia porisemaan.

Puolen päivän aikaa syötiin Elisan tekemää jauhelihasoppaa ja sitten vaatteita vaihtamaan ja sound chekiä tekemään. Janne-salin akustiikka oli aivan erilainen kuin Lopella. Sali on neliön muotoinen ja takaseinä lasia, ääni kaikui huomattavasti enemmän, mutta se oli hyvän kuuloista!

Kello 14 aloitettiin soitto, eikä sitä ehtinyt paljoa etukäteen jännittää kahvinkeiton ja pullien asettelun lomassa. Eka setti meni ihan mukavasti ja loppilaiset jatkoivat meidän jälkeen omaan taattuun tapaansa.

Tauolla yleisöllä oli mahdollisuus tutustua Tarjan harmonikka-aiheiseen postikorttinäyttelyyn. Kahvittelun jälkeen jatkettiin toisella setillä. Mulla soitto-ote pääsi vähän herpaantumaan kaiken touhuumisen jälkeen... tarkemminkin olis voinut omat stemmat kyllä soittaa. Loppilaiset vetivät oman settinsä ja lopuksi soitettiin vielä yhdessä Sulamit ja Tunturisatu. Yleisö oli kivasti mukana Sulamitissa ja Tunturisadun jälkeen saatiin raikuvat aplodit.

Maksaneita katsojia oli 70, mikä oli tosi hyvin ekan konsertin kävijämääräksi. Katsotaan josko järjestettäis harmonikkakonsertti joskus vielä uudelleen :-)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Voittajafiiliksillä

Tänään oli Lopen harmonikkojen harmonikkakonsertti Lopella Loppisalissa, jossa meidän Pomoppaduuri oli vierailijana.
Lopen harmonikat aloitti ensin omalla setillään, sitten vuorossa oli Tapio Rannanmaan bändi Anita Joensuun kanssa. Seuraavaksi olikin meidän vuoro. Setti alkoi Tuuli tuo - tuuli vie - kappaleella, sitten Every breath you take, Amazon ja lopuksi Oblivion. Omalta osalta olin tosi tyytyväinen soittooni, en jännittänyt juuri yhtään ja kappaleet meni hyvin!
Kahvitauon jälkeen Pomppaduuri aloitti toisen setin. Siihen oli kerätty perinteisempiä harmonikkakappaleita: Lakeuden kutsu, Lapin tango, Huvipuistossa ja Viimeinen valssi. Muut kappaleet meni ok, paitsi tangon lurituksissa tuli kämmäiltyä. Suurimmat aplodit tuli Huvipuistolle :-)
Tapion bändi ja loppilaiset jatkoivat omalla setillään ja lopuksi soitettiin kaikki yhdessä Sulamit, Tunturisatu ja Metsäkukkia (joka olikin yllättäen encoren encore ja meni mulla sitten  kuunnellessa).
Kaiken kaikkiaan konsertista jäi tosi hyvä fiilis! Loppisalissa on todella hyvä akustiikka, kuulin oman soiton sekä samalla myös kaikkien muiden stemmat! Se jäi harmittamaan, että en osannut ulkoa Metsäkukkia, täytyy ottaa se työn alle. Oli hienoa soittaa bändin kanssa, jossa oli basso ja rumpali, äänimassa oli aika huikee!
Ensi lauantaina on sitten vuorossa sama setti uudelleen Lyseon Janne-salissa. Toivottavasti myös siellä on  hyvä akustiikka ja saadaan oheisjutut eli kahvitarjoilu hoidettua kunnialla läpi!


torstai 6. maaliskuuta 2014

Broken seeds

Tässä muistiin työkaverin mallipiirros broken seeds -kuviosta. Miten noin yksinkertaisesta "jatketusta" helmineuleesta tulee niin kaunis pinta!

perjantai 28. helmikuuta 2014

Kotiinpaluu

Hiihtolomalaisten kotiinpaluun huomaa ainakin kaupasta kannettavien ruokakassien määrästä :-)

lauantai 22. helmikuuta 2014

Nimpparionnittelut

Isäntää odotti aamusella jääkaapissa Riinan tekemä makoisa yllätys.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Magic Loop

Työpaikan käsityökerhossa opittiin torstaina uusi magic loop -neulontatekniikka. Siinä neulotaan pyöröpuikoilla kahta sukkaa yhtäaikaa. Vähän meni silmukoiden pyörittelyksi alussa, mutta kun vartta sai muutaman kierroksen tehtyä, niin tekniikka alkoi avautua. Parin viikon päästä käydään läpi tiimalasikantapään teko. Kyllä näistä vielä sukat saadaan!

Tekniikkaohje Arkimamman blogissa
http://arkimamma.blogspot.fi/2013/01/junasukat-vauvalle-kaksi-sukkaa.html?m=0

Huomioitavaa: tarpeeksi pitkät pyöröpuikot = 100 cm sekä taipuisa kaapeli.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Tuliaisia

Milanon reissaaja on palannut kotiin. Matka oli ollut tosi mieluisa ja kiva. Italian siskon Eleonoran kanssa oli synkannut mukavasti ja kaikkea uutta tuli nähtyä ja koettua. Uusia makuelämyksiä oli kertynyt, mm. maa-artisokkaa, joka oli todella hyvää. Pastaakin oli syöty moneen otteeseen, mutta italialainen pizza oli kuulema parasta :-)

Tuliaisiakin saatiin, perheen äidiltä sisilialaisia pikkuleipiä ja Riinalta parmesan-juustoa, oliiviöljyä, pikkuleipiä ja pikkusiskolle suklaata.

Nyt odotellaan kevättä, jotta saadaan milanolaiset Suomeen vastavierailulle.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Matkalaukku valmiina

Esikoinen lähtee huomenna lukion Italia-projektiryhmän kanssa viikoksi Milanoon. Tänään pakattiin yhteistuumin varusteet viikoksi. Todettiin vaan, että onpa pieni laukku. Noo, kaikki oleellinen (ja varmasti muutama ylimääräinenkin t-paita) saatiin tungettua matkalaukkuun ja painorajakin alittui kilolla. Totesin vaan, että shoppailukierroksen vaatteet pitää sitten tuoda päällepuettuna, kun ei laukkuun mahdu :-)

Vähän on reissuunlähtijällä perhosia vatsassa. Herätys on klo 3, Turengissa pitää olla neljältä. Äidillä on vähän haikea olo, kun esikoinen lähtee omillaan matkaan. Mutta toisaalta on luottavainen mieli, kyllä meidän nuoret pärjää! Muistutin silti, että joka päivä pitää lähettää ainakin tekstari kotiin.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tuikku taivaalla

Tänään oli uskomattoman ihana keli mennä iltalenkille. Yhtään ei haitannut, vaikka mittari näytti -13 astetta pakkasta ja pieni tuulenvire kävi aukeilla paikoilla. Lumi narskui kivasti kävellessä ja täysikuu valaisi niin hyvin, että muita valolaitteita ei tarvinnut. Johan näitä kelejä odotettiinkin, joulu ja uusi vuosi kun kuluivat plussakeleissä sadetta pidellessä.

Kuvassa on tuo tuikku taivaalta. Kuva ei todellakaan tee kunniaa oikealle näkymälle, täysikuu talvimaisemassa.