perjantai 31. toukokuuta 2013

Juhlapäivä

Esikoinen täyttää tänään 16 vuotta! Synttärilahjaksi ja hyvin sujuneen peruskoulun kunniaksi annoimme Riinalle lahjaksi oman läppärin. Tuntui olevan mieluinen lahja :-)

Fiksailua

Ylihuomenna on Elinan ja Tuomaksen suuri päivä - lakkiaiset. Ostin juhliin uuden mekon ja jakun. Jakkua piti vähän muokata oman mielen mukaiseksi.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kyytimistä

Joskus illat menee harrastuksiin kyyditessä ja kotiinlähtöä odotellessa. Tänää oli onneksi kaunis ilma ja hyvä keli ajella.

Paperia paperia

Tänään setvittiin Johannan kanssa Mobiilikesäkoulun laskutusta ja budjettia. Hankemaailma on kyllä vielä kaukana paperittomasta toimistosta! Tässä paperit ovat jo siistissä pinossa, mutta huomenna jatketaan vielä uusien tulosteiden kanssa.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Kaunis kesäilta

Tänään on ollut todella kaunis, aurinkoinen kesäilta. Sen myötä saatiin laitettua kasvimaahan piiloon viimeiset siemenet ja taimet. Toivottavasti kesän mittaan päästään nauttimaan kesäkurpitsasta, tillistä, salaatista ja ehkäpä myös herneistä. Sekä tottakai auringonkukista, jonka siemeniä isäntä on istuttanut useamman pussin.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Juhlahumua

Tänään juhlittiin sukulaisten kanssa Isännän ja esikoisen synttäreitä. Oli oikein mukavat kemut! Syötiin muussia, liha- ja kasvispullia, porkkananappeja sekä salaattia. Jälkkäriksi oli raparperikiisseliä kermavaahdon kera. Sitten puuhailtiin pihalla mm. petankin ja gibbonin parissa. Kahvilla nautittiin tällaista synttärikakkua...

Auringonpalvojat

Lauantaina poikettiin pikaisesti mökillä istuttamassa koivu ja mänty sekä äitienpäivälähjaksi saamani alppiruusu. Pihalta löytyi tällaisia kaunokaisia aurinkoa ottamasta...

perjantai 24. toukokuuta 2013

Löyttymäen koulun viimeinen kevätjuhla

24.5.2013 vietettiin näillä näkymin viimeistä kertaa kevätjuhlia Löyttymäen 135 vuotta vanhassa koulussa. Kevätjuhlassa oli perinteisesti koululaisten ohjelmaa: tanssia, laulua ja näytelmä. Yläope Kimmo näytti valokuvia koulun arjesta parin viime vuoden ajalta. Lopuksi laulettiin Suvivirsi, jota en vain pysty enää laulamaan kuivin silmin :-) Sitten juotiin vielä kakkukahvit ja koululaiset pääsivät diskoon liikuntasaliin. Näin on päättynyt lopullisesti yksi kausi Löyttymäen koulun historiassa.

torstai 23. toukokuuta 2013

Elämän kevät

Tänään päättyi neljättä kertaa järjestetty Mobiilikesäkoulu HAMKin Mustialan yksikössä. Kahden päivän ajan opiskeltiin erilaisten mobiililaitteiden hyödyntämistä opetuksessa ja oppimisessa. Kelit eivät tällä kertaa olleet kovin suosiolliset, satoi ja tuuli enemmän tai vähemmän molempina päivinä. Mutta joka tapauksessa kesäkoulun opiskelijoiden ja toimijoiden fiilis oli hyvä, emme olleet sokerista!

Tapasin Riitan mSisällöntuotannon mValokuva-pisteellä. Riitta kertoi voimauttavasta valokuvauksesta, joka on Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä toisen ihmisen voimauttamisesta. Kyselin ideoita miten aloittaa valokuvausharrastus, löytyisikö jotain blogia tai vastaavaa, jossa olisi erilaisia "valokuvaustehtäviä". Riitta vinkkasi, että valokuvapäiväkirja on kiva tapa kuvata arkea.

Niinpä ajattelin kokeilla tuota valokuvapäiväkirjaa julkaisemalla yhden kuvan/päivä tässä Liisan luukku -blogissa. Yritin passata tämän blogin siihen malliin, että pystyn julkaisemaan kuvat Samsung S2 -puhelimestani. Onnea itselleni tähän projektiin! Toivottavasti vuoden päästä keväällä 2014 voin selata 365:tä erilaista kuvaa elämästäni.

Tässä valokuvapäiväkirjani ensimmäinen kuva, näkymä Mustialan Vanhan Opiston ikkunasta Vanhalle konttorille. Tämän ikkunan äärellä Riitta kertoi valokuvauksesta, kuva on muokattu mJohtamisen mMedia-pisteen Jaanan vinkkien avulla Fotorushilla.