Viime viikko kuluikin lähes kokonaan kotosalla ollessa. Ihanaa, kun ei tarvinnut lähteä aamusellä minnekkään, vaan sai nuohota kohtuuden rajoissa kotinurkkia ja sitten hyvällä omalla tunnolla puuhata jotain ihan muuta!
Tänään sitä olikin sitten uudella innolla pensselin varressa mökillä. Maalasin meidän makkarin paneelit sekä ikkunan ja oven pieliä. Lopun ajan huiskin harjan varressa ja laitoin tavaroita järjestykseen. Tässä on kuva makkarista. Vaatekaapin peiliovien kanssa kävi onnenkantamoinen, kun Isännän siskolta löytyi ylimääräinen liukuovipari.

Tässä on keittiön ja olkkarin välinen ovi. On niin nätti, että siitä piti ottaa kuva :-)
Keittiön kamiinaan hankittiin vähän lisää mutkia, niin saatiin putki oikeaan kohtaan ja savut piippua myöden taivaalle.
Isäntä on ahkeroinut saunan kimpussa. Nyt näyttää jo tosi hyvältä!
Perjantaina tulee sähkömies ja sitten saadaankin lisää valoa mökkiin. On ihan tarpeen, varsinkin kun kelit on olleet niin harmaan sateiset.